Luin juuri kolumnin muutaman viikon vanhasta Nyt -liitteestä. Kolumnissa otsikolla "Suremaan jää: sosiaalinen media" Laura Friman kirjoittaa Whitney Houstonin kuolemasta ja kuinka kaikilla on heti kiire ilmoittaa netissä Whitney muistojaan tai pelkästään R.I.P. Näinhän kävi M. Jacksonin kanssa ja levyt alkoivat myydä huippu tahtiin. Muistan tämän vuoden tammikuisena päivänä monen uuden ja vanhan FB tutun seinillä lukevan vain R.I.P., vaikka kaikkienhan olisi tietenkin pitänyt kirjoitella minun syntymäpäivästäni. Ihmettelin aluksi, etteivät ihmiset tunne toisiaan, joten kenellekään kaveripiiristä ei ollut sattunut mitään mutta avattuani ampparit kaikkialla kerrottiin koomikko Pekka Jalavan kuolleen. Moni FB kirjoittaja oli käynyt hänen keikoillaan mutta usealle kirjoittajalle hän oli ystävä.
Olen huomannut, että osa ihmisistä jää elämää sosiaalisessa mediassa kuoleman jälkeenkin. Ystävät tekevät sivustoja ja ryhmiä, missä muistelevat edesmennyttä ystäväänsä ja jakavat tuntojaan ja kuvia. Joitain se voi helpottaa mutta tuollaisessa lopullisessa tilanteessa luulisi aidon kontaktin olevan parempi tapa päästä asiasta yli kuin kirjoitus sosiaalisessa mediassa.
Näin iloisin aihein tänään!
Näin minulle nykyään käy. Lehdet selataan nopeasti monen viikon päästä niiden postiluukusta putoamisen jälkeen...
Miten oikeaan osuva artikkeli. Suremaan jää usein sosiaalinen media. Tästä tulee mieleen viime lokakuu. Seurasin silloin somessa miten suosituksi Steve Jobs tuli kuolemansa jälkeen.
VastaaPoistaMoni tuttavani löysi hänet vasta iPhonen, iPadin tai jonkun muun i:n myötä, vaikka hän oli ollut pitkään busineksessä kuten Bill Gateskin. Ja voi sitä R.I.P.itystä. Silloin julkaistiin kilvan tarinoita siitä miten hänen
keksintönsä muuttivat jotain tai jonkun elämän.
Lokakuussa Amerikan kuulumiset olivat: 10 years ago we had Steve Jobs, Bob Hope and Johnny Cash. Now we have no Jobs, no Hope and no Cash.
Nämä R.I.P. ryhmät ovat oikeastaan aika ärsyttäviä. Somessa on niin helppo olla empaattinen ja "surra" mukana, vaikeampaa on mennä kohtaamaan surevat omaiset kasvotusten. Tällä en yhtään väheksy niitä, jotka menetyksen ovat kokeneet itselleen voimakkaana mutta luulenpa, että he eivät yleensä ole niitä innokkaimpia surunsa julkistajia.
PoistaLuin itsekin ko. artikkelin ja osui kyllä niin naulan kantaan.. Omasta mielestäni on rasittavaa kun kaikki kirjoittelevat 'RIP', vain koska 'kaikki tekee niin' ..
VastaaPoista