perjantai 30. maaliskuuta 2012

Tulva

Maanantai-iltoina löytyy hienoja kommentteja sosiaalisesta mediasta! Yleensä kommentointi alkaa vähän ennen ilta yhdeksää fiilistelyllä ja vartin päästä ollaan jo ihan liekeissä. Nuoret, vanhat, kaupunkilaiset, maalaiset, tutut ja tuntemattomat kommentoivat kilpaa. Ja mikä huvittavinta, kommentoijat ovat pääosin miehiä. Onneksi meillä sosiaalisen median tulvimaan saava, ah niin hämmästyttävä, kavahduttava ja tunteita herättävä Satuhäät!


Yle Areena 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

R.I.P.

Luin juuri kolumnin muutaman viikon vanhasta Nyt -liitteestä. Kolumnissa otsikolla "Suremaan jää: sosiaalinen media" Laura Friman kirjoittaa Whitney Houstonin kuolemasta ja kuinka kaikilla on heti kiire ilmoittaa netissä Whitney muistojaan tai pelkästään R.I.P. Näinhän kävi M. Jacksonin kanssa ja levyt alkoivat myydä huippu tahtiin. Muistan tämän vuoden tammikuisena päivänä monen uuden ja vanhan FB tutun seinillä lukevan vain R.I.P., vaikka kaikkienhan olisi tietenkin pitänyt kirjoitella minun syntymäpäivästäni. Ihmettelin aluksi, etteivät ihmiset tunne toisiaan, joten kenellekään kaveripiiristä ei ollut sattunut mitään mutta avattuani ampparit kaikkialla kerrottiin koomikko Pekka Jalavan kuolleen. Moni FB kirjoittaja oli käynyt hänen keikoillaan mutta usealle kirjoittajalle hän oli ystävä. 

Olen huomannut, että osa ihmisistä jää elämää sosiaalisessa mediassa kuoleman jälkeenkin. Ystävät tekevät sivustoja ja ryhmiä, missä muistelevat edesmennyttä ystäväänsä ja jakavat tuntojaan ja kuvia. Joitain se voi helpottaa mutta tuollaisessa lopullisessa tilanteessa luulisi aidon kontaktin olevan parempi tapa päästä asiasta yli kuin kirjoitus sosiaalisessa mediassa. 

Näin iloisin aihein tänään! 

Näin minulle nykyään käy. Lehdet selataan nopeasti monen viikon päästä niiden postiluukusta putoamisen jälkeen...

torstai 22. maaliskuuta 2012

FB dokkari

Catfish


Katsokaahan kyseinen dokkari. 


Netissä on aika helppo höynäyttää. . .


Kaikkea ei tosin tarvitse ihan uskoakaan. 

Some -kurssin oppimistavoitteet ja opiskelusta

Some -kurssi alkoi eilen virtuaalitapaamisella Connect Pro:ssa. En ollut oikein ehtinyt valmistella kurssille mitään ennakkoon mutta tapaaminen innosti heti ryhtymään toimeen. 


Itselläni on media-alan työtaustaa ja olen käyttänyt aikaisemmassa työssäni jonkin verran myös sosiaalisen median sovelluksia. Ne mahdollistaa paljon niin hyvässä kuin pahassa. Työssäni olen kohdannut jonkin verran myös holtitonta ja täysin ajattelematonta tietojen jakamista ja olen joutunut myös puuttumaan siihen. Itse jaan tietoja sosiaalisessa mediassa hyvin vähän ja olen tarkka, mitä tietoja tai kuvia jaan. 


Tavoitteena kurssilla on tutustua erilaisiin sosiaalisen median sovelluksiin ja ottaa niitä käyttöön työelämässä. Olen itse laiska etsimään ja kokeilemaan uusia juttuja ja niiden arkipäiväinen käyttö saattaa vielä hyvinkin pitkän aikaan. Näin oli esim. Dropboxin kanssa, mistä en mistään hinnasta enää luopuisi. Eniten sovellusten kokeilussa ärsyttää, kun yleensä niihin täytyy luoda tunnukset ja kirjautua sisään. Omistan jo nyt hirvittävän määrän tunnuksia ja salasanoja enkä muista niistä kuin murto-osan. Täytyy ehkä kokeilla kurssikuvauksissa olevaa 1passwordia :D


Toinen tavoitteeni on saada esseen kirjoittamisen kautta teoriapohjaa sosiaalisen median käyttöön, käyttömahdollisuuksiin ja yhteisöviestintään. Aikaisempi opinnäytetyöni käsitteli hieman näitä asioita mutta verkon muuttuessa nopeasti myös teoria vanhenee vauhdilla. 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen postaus tehty. Jei!

Oikein alkoi hihityttämään kun vielä muutamia vuosi sitten jouduin korkeakoulun pakollisella mediakurssilla luomaan kotisivut kaiken maailman koodeilla ja kauheethan niistä tuli! Nyt painoin pari nappia ja heti näyttää miljoona kertaa paremmalta, vaikkei ulkoasua ole profiloitu millään. Jep jep...

Jääköhän tähän koukkuun vai käykö niinkuin säälittävä päiväkirjakirjoittamiseni varhaisteininä. Hmm.
Voihan blogi. Täältä sitä tullaan :D 


Olen jo jonkun tovin miettinyt blogin perustamista mutta alkusysäys on hieman ottanut aikaa. Ideoita blogiteemoihin on mutta tutustuminen bloggaamiseen kaiken muun elämän lisäksi on vienyt aloittamista yhä kauemmaksi. Nyt tämä kuitenkin tapahtui, jei! Oikeasti yllätyin, kuinka helppoa blogin perustaminen olikaan! Mahtavaa! 


Sivut eivät ole todellakaan vielä kaunokaiset. Oikeastaan en ole tehnyt ulkoasulle vielä muuta kuin valinnut teeman, sillä kihisen innosta päästä näkemään ensimmäisen postaukseni :D ahahhha. 


Nyt painen "julkaise". Mitenhän tässä käy, kääk.


- K