torstai 3. toukokuuta 2012

Itsearviointi

Se olisi itsearvioinnin aika. 


Olen ollut hyvin motivoitunut kurssille. Itselläni on ollut aikomus perustaa blogi ja nyt kurssin myötä tuli testattua postailua ja ulkoasullisia ratkaisuja. Blogin säännölliseen kirjoittamiseen ei juuri tällä hetkellä ole aikaa mutta toimeen ryhtyminen on huomattavasti helpompaa kuin ensimmäinen askel on otettu ja ensimmäinen blogi luotu. Itse pidin mielenkiintoisena seurata toisten blogikirjoittelua ja moni tarttuikin ajankohtaisiin uutisiin innolla. Itse huomasin kommentoivani aika huonosti muiden blogeja, sillä aika meni kirjoitusten seurailuun. Kommentoin muutenkin todella vähän sosiaalisessa mediassa ja olen enemmän sivusta seuraaja. Esim. usein käyttämästäni Facebookista ei montaakaan omaa postausta löydy. Osaksi postausten vähyys kertoo varmasti mediakriittisyydestä ja omasta media-alan taustastani. Sosiaalinen media on kuulunut työhöni, joten vapaa-ajalla olen käyttänyt sitä omaan henkilökohtaiseen tarkoitukseen vähemmän. 


Itse pidin koko kurssin ajan mielessä somen työlähtöisyyden. Kirjasinkin kurssin tavoitteihini tutustua sellaisiin sovelluksin, mistä on hyötyä työelämässä. Sovelluksista on todellakin ollut hyötyä myös uudessa työssäni ja erilailla kuin aikaisemmassa työssäni. Nykyisessä työssäni toimipisteitä on muualla Suomessa. Dokumentteja ja kokouksia pidetään tiiviisti, vaikka toimipisteidemme välillä on satoja kilometrejä. Somesta on paljon hyötyä tosin toisille somen opettelu on vaapivampaa kuin toisille ja toiset selvästi vähättelevät sen mahdollisuuksia. Itse projektipäällikön ominaisuudessa tulen varmasti käyttämään yhä enenemissä määrin mm. virtuaalista mind map -palveluita. 


Pohdintaesseessä yritin tuoda esille enemmän omia näkemyksiä kuin pelkkää teoriaa. Luin kyllä jonkin verran sosiaalisen median teoriaa mutta kirjoitukseen halusin liittää enemmän omia näkemyksiä. Pohdintoihin olen tyytyväinen mutta sain aiheesta kritiikkiä lähdeviittauksista, joita oli hankala liittää hyvin pohdinnalliseen tekstiin. 


Kurssia pidin antoisana ja piristävänä lisänä kaiken perusteoriaopintojen ohella näin opintojen alussa. Kurssista voisi olla myös pidemmälle viety versio esiml. viestinnän, median ja journalistiikan opiskelejoille, jolloin voisi syventää vielä oppimaansa. Itse olisin ainakin kiinnostunut saamaan somesta vielä lisäinfoa, sillä alussa kerroinkin olevan hieman laista itse etsimään uusia sovelluksia. Suhteeni sosiaaliseen mediaan hieman syveni osaltaan myös toisien löytämien artikkeleiden kautta ja toivoisinkin, ettei kurssilaiset aivan heti poista blogejaan netistä, jotta voisi tutustua postauksiin vielä paremmin kiireisen tenttiviikon jälkeen. Itse pidin kurssilla silmät ja korvat enemmän auki some uutisoinnille ja yritinkin tarttua niihin myös omassa blogissani. Uuden työn alkaessa tutustuin paremmin myös mobiilibloggaukseen mutta mobiilin välityksellä postauksen jäävät lyhyiksi. 


Kiitos kaikille ja nähdään kohta virtuaalikokouksissa, jos yhteydet sen sallivat :)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Toive

Tahtoisin saada Michael Monroen ja 512 sivun verran taukoa kiireeseen. Onneksi kesäkirja tuli hankittua jo tammikuussa... Yhdessä ruotsin kurssikirjan kanssa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kiire

Olen aloittanut uudessa työpaikassa ja siksi ollut hyvin kiireinen. Mitä kiireellisempi olen sitä enemmän huomaan käyttäväni mobiilisomea. Nytkin näppään täältä Joensuusta mobiilibloggerilla, vaikka ensimmäisen kerran kirjoittaminen tuntui tylsältä. Nykyään sähköpostitkin taittuu puhelimella. Se on se ikuinen kiire...

Seminaarissa kuultua

Olin tänään seminaarissa, jossa pohdittiin somea kaupan ja myyjän kannalta. Yhä enemmän kuulemma kaupat pohtivat somen soveltamista päivittäiskaupassa ja rahaa käytetään entistä enemmän sovellusten kehittämiseen. Rahaa vähennetään esim printtimainoksista.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Uudet kujeet!

Vitsin kivaa, kun uuden työn ansiosta oppii nopeasti paljon uusia asioita. Olkaa rohkeita, älkääkä jääkö vain helppoon tuttuun elämään aina.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Hovin Facebook

Pe 20.4. Nelosen uutiset klo 18.45

Ruotsin hovin Facebook sivut on suositumpi kuin koskaan. Pienen prinsessan synnyttyä sivujen seuraajien määrä on kasvanut huimasti. Sivuille lisätään enemmissä määrin tietoa ja kuvia hovin tapahtumista kun aikaisemmin annettiin yksinoikeudellisia haastatteluja. Laajemmalla viestinnällä yritetään ehkäistä hoviin kohdistuvaa salakuvaamista ja väärien tietojen levittelyitä. Mielestäni on hyvä, että havahdutaan sosiaalisen median erityisyyteen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Hyvällä viestinnällä saadaan usein katkaistua huhuilta siivet. 



maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kielikylpy

Olen jäänyt koukkuun puhelimeni wannabe "Pictionary" peliin. Pelissä haastetaan toinen saman mobiilipelin omistaja arvaamaan yhtä kolmesta englanninkielisestä sanasta rustattua näköis piirustusta. Postaukseni poitti on se, että sosiaalisen median käyttö kehittää kielellisiä ominaisuuksia!  Jo yläasteaikaan oli havaittavissa, että ne jotka käyttivät paljon internetiä ja pelasi tietokone/konsolipelejä, olivat englannin kielessä erinomaisia. Heillä oli varsinkin muita "nettijuntteja" laajempi sanavarasto. Ei tietenkään pidä suoraviivaistaa, mutta onko muilla tällaisia huomioita? 

Voi sitä oppimisen riemua "pictionaryn" parissa! Itselleni on tullut vastaan pelissä jo monta uutta sanaa!